Kinatahankylän pääsymbolin - kintaan, rukkasen, lapasen - muistomerkki
Kinatahankylän – kintaan, rukkasen, lapasen – muistomerkki

Matka-aika: 11. – 15.6.2015

Matkustimme Oulusta onnikalla 15 henkilön voimin, mukaan luettuna OTP:n kuljettaja.

Suurin osa matkalaisisita majoittui Urozeron lomakeskuksessa 2-3 hengen huoneissa. Raimo, jolla oli omaa ohjelmaa, yöpyi Petroskoissa Äänisen palatsi -hotellissa. Hotellit olivat liki täyteen buukattuja.

Torstaina 11.6. lähdimme Oulusta aamuvarhaisella (klo 5:00), illansuussa saavuimme perille Urozeroon ja majoituimme. Matkan aikana teimme tietysti tarpeelliset pysähdykset ja ihailimme maisemia.

Perjantaina 12.6. kävimme aamupäivällä Petroskoissa ihmettelemässä Venäjän kansallispäivän menoa. Kaupunki oli yllättävän hiljainen – olivatkohan paikalliset matkustaneet jo kesämökeilleen?
illaksi suuntasimme Suguvastavundu-festivaalien avajaisiin Prääsään. Oli hieno tunne kuunnella seisten Venäjän federaation hymniä ja seurata yleisönä lukuisten eri kansallisuuksien omia tanssi- ja musiikkiesityksiä.
Siirryimme vielä illaksi paikalliselle stadionille, missä tanssimme hauskoja piiritansseja hienossa kesäsäässä.

Lauantaina 13.6. heräilimme rauhassa ja nautimme Urozeron maukkaan aamupalan. Puoliltapäivin ajelimme Tshalnaan, missä muun ohjelman ohella Äijäbaletti esiintyi suuren suosion saattelemana. Jälkeenpäin melle tarjottiin runsas lounas ja saimme tutustua Tshalnan kirjastoon.

Iltapäivällä kävimme mökkikylässä levähtämässä ja uimassa, minkä jälkeen palasimme Tshalnaan sikäläisen, lohjalaisen ja mordvalaisen esiintyjäryhmän yhteiseen illanviettoon. Kopeekka-teatteri esitti venäjäksi hölmöläistarina Kissan. Lopuksi taas tanssittiin ja paljon!

Mökkikylässä naapurimökin väki oli grillannut ja vietti iltaa ulkosalla. Saimme ystävällisen kutsun liittyä joukkoon, joten parituntinen menikin iloisesti petroskoilaisten nuorten aikuisten kanssa seurustellessa.

Sunnuntaina 14.6. lähdimme aamulla huumorifetivaaleille Kintahankylään (Kindasovo), jossa Äijäbaletti esiintyi kahteen otteeseen. Pienten joutsenten tanssi sopi festivaalin luonteeseen ja muuhun tarjontaan kuin nakutettu! Festarikävijät kuvauttivat itseään kilvan balettipoikien kanssa, kuka kenenkin kainalossa.

Sää suosi festivaalikansaa: aurinko paistoi ja lämmitti ulkoilijoita koko aamupäivän. Tunnelma oli katossa, ja saimme antaa lausuntoja Viestit Karjalan -televisioaseman toimittajalle. Kotimatkalle pääsimme lähtemään n. klo 13.30.

Loppumatka sujui jouhevasti lukuun ottamatta Wärtsilän tullia, joka yllättäen vaati meiltä asiakirjoja, joita meillä ei ollut. Loppujen lopuksi bussi, kuljettaja ja tulkkina toiminut Anita jäivät Wärtsilään, mutta muut matkalaiset saatiin onnellisesti kuljetettua kotiin Ouluun. Pääsivät Anita ja Jussikin autoineen maanantai-illaksi kotiin.

MAHTAVA REISSU, OLIPA HYVÄ ETTÄ TULI TEHTYÄ!
T. Heidi
Kuvia facebookissa

 

Huumorjuhla Kintahankylässä